Päiväkodissa on yhteensä 5 eri ryhmää, mutta kaikissa on 2-6 -vuotiaita ja suurimmassa osassa myös erityislapsia. Sisätilat ovat aivan mahtavat, lapset pääsevät itse ottamaan leluja ja tekemään mitä haluavat sekä muovaamaan tiloja huonekaluja siirtelemällä. On myös yhtenäinen lepo- ja lukunurkka, terapiahuoneita ja liikuntahuone, jonka käyttövuoro vaihtuu päivän mukaan.
Ulkona ollaan kaikkien ryhmien kanssa yhdessä, joten touhua riittää. Siellä on jokaiselle ryhmälle oma kasvimaa, jota hoidetaan lasten kanssa, kolme hiekkalaatikkoa, kiipeilytelineitä, trampoliini, paljon liukumäkiä, muutama leikkimökki, polku- ja potkuautoja, pyöriä, potkulautoja, palloja sekä erilaisia hiekkalaatikkoleluja. Maastokin on erittäin vaihtelevaa on hiekka-alueita, nurmikkoa, tiilipolkuja, asvalttia ja varjoista metsikköä.
Päivärytmi on aika sama kuin suomalaisissakin, mutta kaikkien täytyy levätä kaksi tuntia, myös 6-vuotiaiden. Aikaisemmin nukkarista ei lähdetä. Myöskin tuokiot ovat melko vähäisiä, kerran ollaan yhdessä laulettu laulu, muuten on pelkkää vapaata leikkiä. Torstaisin lapset saavat myöskin itsenäisesti vaeltaa kaikkien ryhmien huoneissa.
Muuta mainittavaa ei oikeastaan ole, kivaa on, lapset ovat mukavia ja muutama ohjaajakin puhuu englantia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti